No niin, olen hip ja ajan hermolla. Olen transendoitunut singlen uuden tulemisen aikakauteen, kiitos lähinnä MySpacen, Music Televisionin ja Radio Helsingin. Seuraavassa tämän hetken ässäraidat, joiden nerokkuus saa hampaat tihkumaan hunajaa, mutta jotka eivät ole vielä tehneet itseään tutuksi albumimittaisen teoksen osana.

Cosmobile: The Finger - Ihanan kepeää diskopunkkia hienolta indiebändiltä, jonka tunneskaala tuntuu ulottuvan lakonisesta innottomuudesta tiukkaan itkuraivariin. Heti alun säksättävä kitarointi tuo hienoisesti mieleen Eye of the Tigerin, mutta machon katutappeluhymnin sijaan luvassa onkin herkullisen innotonta ja uupunutta lemmennälkää.

Matti Johannes Koivu: Kovat Piipussa - Ihan killeri biisi keikalla, mutta kuulostaa hyvältä radiossakin. Ihanan lempeän ironista kantripoppailua, iskelmällistä hyvässä hengessä. Miikan kommenttien mukaan isänsä musiikkia, mutta toteanpa vain että kovasti Miikan isä seuraa aikaansa. Koivu tekeekin osansa kuroakseen umpeen sukupolvikuilua haaveilevaa valkoista juurimusiikkia diggailevan nykynuorison ja haaveilevaa valkoista juurimusiikkia diggailevan konkaripolven välillä. Näin sitä jo tässä iässä joutuu todistamaan omien lapsuuden inhokkien -- Kääriäisten, Kuoppamäkien ja Babitsinien --  rehabilitointia. Jyrkkä ero on kuitenkin vedettävä slaavilaista tangohumppaa ja angloamerikkalaista preeriameininkiä edustavien kurttunaamojen välille.